Ajaton
Kannustusta harrastuksen jatkamiseen ja syventämiseen tuli viime viikon perjantaina, kun Tampereen Kameraseura antoi minulle kunniakirjan, jossa seisoi että "...tunnustukseksi ansiokkasta valokuvastanne, jolla osallistuitte kilpailuumme Ajaton".
Lähetin kilpailuun kolme kuvaa (paperivedosta) valokuvausseurani Inspiraatio 2001:n nimissä, joista yksi oli kuvattu aikoja sitten kun olin vielä nuorukainen, toinen taas pari vuotta sitten ja kolmas ihan vartavasten kilpailua ajatellen. Lähettäessäni pidin vanhinta kuvaa vaikuttavimpana ja parhaana ja uusinta kuvaa aloin jo nolostella välittömästi lähettämisen jälkeen. Keskimmäisen kohdalla olin ensin ajatellut että kannattaakohan sitä tulostaa ja lähettää, mutta tuloste näytti kyllä ominkin silmin hyvältä ja ajattelin että se kyllä osuu ihan hyvin kilpailun aiheeseen. Se kuva sitten pärjäsi, noin A4-kokoisena värivedoksena/printtinä, jonka olin tehnyt omalla tulostimellani hyvälaatuiselle valokuvatulostuspaperille. Kyseisen ja alla minikokoisena esitetyn kuvan nimeksi annoin "Käynti menneisyyteen - Ajattomat vahdit". Jos nyt muistan nimen ihan täsmälleen oikein. En juuri perusta kuvien nimistä, vaan kuvista itsessään.

Vaikken olekaan ajatellut koskaan isommin kilpailla kuvillani, niin kieltämättä tälläinen tunnustus lämmittää varsin mukavasti.
Kisassa oli paljolti kyse eri Tamperelaisten kamera- ja valokuvausseurojen yhteistyön lämmittelystä. Eri seuroihin kuuluvien kuvista päätettiinkin järjestää tulevana syksyllä yhteisnäyttely, joka on hieno juttu!
TigerInside

<< Home